Perussuomalaiset teki Suomineidosta kokonaisen
On olemassa sanonta ”esittele minulle ystäväsi niin minä kerron sinulle millainen olet”. Ihmiset viettävät aikaansa pääosin itsensä kaltaisten ihmisten seurassa, samaan viiteryhmään kuuluvien, saman arvomaailman jakavien ja kuta kuinkin samanlaisen maailmankatsomuksen omaavien seurassa. Muun muassa tämän vuoksi käsityksemme maailmasta on aina vajavainen, sillä näemme vain lähelle. Jaamme näkemäämme ja kokemaamme itsemme kaltaisten ihmisten kanssa, jotka vahvistavat jo olemmassaolevia näkemyksiämme.
Perussuomalaisten jytky oli monelle järkytys, niin minullekin, siitä huolimatta, että olin jo pidemmän aikaa ajatellut, miten tällaisella kansalla voi olla sellaiset johtajat kuin ne vuosi sitten olivat (tilanne ei kylläkään ole jytkyn myötä merkittävästi muuttunut). Olin nimittäin päässyt työni puolesta tietämättäni tutustumaan jo varsin moneen perussuomalaiseen ja heidän arvo- ja asennemaailmaansa. Siltikään en ollut uskoa todeksi vaalitulosta. Se soti kaikesta huolimatta sitä käsitystä vastaan, mikä minulla oli Suomesta ja suomalaisista. Maailmani oli ollut vajavainen. Perussuomalaiset tekivät siitä kokonaisen, halusin tai en.
Minunkaltaiset ihmiset ovat heränneet väkisin ravistettuina näkemään, mitä kaikkea ihanainen Suomineito kantaa sisimmässään. Ennen tätä Suomineito nieli kitusiinsa mölynsä, melunsa ja tuskansa ja hymyili kivusta huolimatta. Suomineito vaikutti olevan sivistynytkin.
Ihmisenä elämisen suuria haasteita on pyrkiä sietämään erilaisen arvomaailman ja maailmankatsomuksen omaavien käsitykset maailmasta. En halua käyttää sanaa hyväksyä tai ymmärtää, se ei ole läheskään aina mahdollista, mutta sietäminen on kaikille perusterveille normaalin järjen ja tunnemaailman omaaville mahdollista, ellei jopa välttämätöntä.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Ovelaa brändäystä kertoa itsestään kolmannessa persoonassa profiili-kohdassa.
"Ihmisenä elämisen suuria haasteita on pyrkiä sietämään erilaisen arvomaailman ja maailmankatsomuksen omaavien käsitykset maailmasta."
Jokainen pitää omaa mailmankatsomustaan ja arvomaailmaansa ainoa ja oikeana. Näinollen joidenkin ihmisten on mahdotonta suvaita ihmisiä, jotka eivät jaa heidän näkemyksiään.
95 prosenttia ei voisi politiikka, muiden arvomaailmat ja maailmankatsomukset kiinnostaa pennin vertaa. Sitä viittä prosenttia jota kiinnostaa on eniten äänessä ja julistamassa omaa totuuttaan.
Tuolla "suvaitsevaisuus"-termillä joutaisi heittää vesilintua. Se on valmiiksi asennevammainen sana ja asettaa ihmisen outoon valoon, kun pitäisi suvaita, olla niin suvaitsevainen. Ellei suvaitse, niin on suvaitsematon, kakkosluokan kansalainen. Olen kai itsekin suvaitsematon, kun en suvaitse humalaisia ihmisiä läheisyydessäni. Pakkohan heitäkin on tosin joskus kohdata.
Taru käytti termiä "sietää". Toinen aika hyvä on termi "kanssaelää". Erilaisuus ja sen sietäminen on rikkautta ja se on myös pienen kansamme valttikortti globaalien monisatamiljoonaisten kansojen joukossa.
Minna-Maaria Lax
Suvaitsevaisuus on sana, joka minuakin hiertää. Kuka haluaa olla vain suvaittu? Ei kuulosta mukavalta.
En minäkään suvaitse millään kaikkia ihmisiä, mutta tuo sana on niin typerä, kun sillä kai tarkoitetaankin sitä, että antakaas nyt noitten olla semmoisia kuin ovat.
Taisi olla epäselvä sepustus, mutta kun joku sanoo, että pitää suvaita kaikkia, niin a) ei todellakaan tarvitse ja b) sillä alennetaan muita ja ylennetään itseä.
Ei kai tuo tuosta sen selvemmäksi tullut, mutta parempaan en pysty.
Jos tietäisit kuinka vähän vaikkapa ystäväsi sinua ajattelee ja sinusta puhuu niin hämmästyisit. Ihmisillä on joku ihmeellinen harhaluulo, että he ovat jotenkin ainutlaatuisia arvomaailmoineen ja muut oikein suu auki hämmästelevät ja funtsivat toisia ihmisiä päivästä toiseen.
Tarkoitan sitä, että ihmiset ovat aika suvaitsevaisia toisia ihmisiä kohtaan ja sietävät todella paljon erilaisuutta tässä maassa. Kaikki rasismi ja suvaitsemattomuus hysteria on pelkkää paskapuhetta. Tälläisillä asioilla ei vaivata päätä, minulla on ystäviä laidasta laitaan ja ihan hyvin toimeen tullaan vaikka arvomaailmamme ja arvot ovatkin erilaisia.
Omien arvojen kurkusta alas väkisin työntäminen aiheuttaa ihmisissä närkästystä, ei suinkaan jonkun toisen arvot.
Muutosta on pakko sietää. Ennen kansan syvillä riveillä oli sydämen sivistystä, ja se sivistys piti Suomineidon pystyssä ja eheänä. Näin ei enää ole, sillä sydämen sivistys on vajonnut lööppien ja keskioluen alle.
On syntynyt kansanosa, joka ei tiedä mitä se ajattelee - se vain huutaa. Mitään se ei halua sietää vaan kaiken se haluaa torjua.
Sekin on siedettävä. Se Suomineito jota kansa takaisin kaipaa on kadonnut ikuiksiksi ajoiksi koska kansa on muuttunut.
Mutta se on vain siedettävä. Se kannattaakin sietää, sillä ennemmin tai myöhemmin huutavat joukot hajoavat hieman häpeissään, kuin lynkkauksen jäljiltä.
Suomi ottaa aina kaksi askelta eteenpäin ja yhden taaksepäin. Ei tässä mitään hätää ole. Edistymisestä kyse on, pitemässä juoksussa.
Sietämisiin.
"Olin nimittäin päässyt työni puolesta tietämättäni tutustumaan jo varsin moneen perussuomalaiseen ja heidän arvo- ja asennemaailmaansa..."
Tietämättäni? kerro ihmeessä lisää
Miten ja milloin sitten tiedostit että OMG persuja (ne arvot ja asenteet!). Vaaliyönä?
Tämmösiä hieman asenteellisia toimittajia pitäisi viimein saada yleisradioonkin:
Taru Jousia, kirjoitat hienoa suomea, kielikuvasi ovat mainioita ja asia selviää pinnistelemättä.
Ehkä kommentoin sisältöäkin, mutta tämä huomio nyt ensin.
Brändäysajattelu on hienoa. Ihminen voi luoda itsestään tuotteen. T. Jousia on tuote, siksi ajatukset jäävät hieman ulkokultaisiksi. Ei tuote esitä ajatuksia, ainakaan vakavasti otettavia.
Siksi huomio kiinnittyy väistämättä ulkoisiin ja teknisiin seikkoihin.
Taru on varmasti tehnyt paljon töitä tuotteistamisensa eteen.
Jos ei tuotteista ei ehkä saa töitä.
Huomaa vielä kuva. Henkilö, kirjoittaja, blokisti, kaikki on suunniteltu , blokisti haluaa luoda itsestään hallitun mielikuvan, jonka kautta asiat sihvilöityvät jos sihvilöityvät. Muuta meidän ei Tarusta tarvitse tietää. Eikä hän ehklä halua meidän muuta tietävänkään.
Perussuomalaisuus on muhinut jo jonkin aikaa, mutta sen äänestäjät ovat nukkuneet. Nyt, pitkälti Timo Soinin persoonan ansiosta, kansa päätti äänestää vaaleissa eikä tuskailla kaljabaareissa. No joo, ehkä tuopin ääressä ruikutetaan nykyäänkin.
Jytky oli oikeastaan palatsivallankumous. Hyvä että oli, ettei aate toteutunut esimerkiksi väkivaltana kaduilla.
Toivon myös että aate ja toivo demokraattisesta muutoksesta säilyy, jottei se todella muutu väkivallaksi kaduille jolloin peli on jo menettetty.
Taru, luen blogiasi, vaikka arvomaailmasi on hyvin erilainen kuin omani. En tiedä miksi luen, mutta luen kuitenkin. Tällä kertaa olen poikkeukselliseti kanssasi täysin samaa mieltä.
Maailmankuva muodostuu monista asioista, ei ainoastaan ystävistä. Ystäviähän voi olla, vaikka omaisikin erilaisen maailmankuvan. Voi olla jokin yhdistävä harrastus esimerkiksi.
Minulla on ollut ystäviä, kavereita, tuttuja, joiden kanssa olen tullut ihan hyvin juttuun, vaikka itsellä ei ole ollut tietoakaan mitä mieltä he ovat vaikkapa politiikasta, uskonnosta, tai Väyrysestä.
"Ennen tätä Suomineito nieli kitusiinsa mölynsä, melunsa ja tuskansa ja hymyili kivusta huolimatta. Suomineito vaikutti olevan sivistynytkin".
Suomen tynnyrissä kasvaneet ja julkisella sektorilla puuhastelevat tytöt eivät pyöritä Suomen vientiä ja kansantaloutta, vaan sen tekevät raavaat miehet, joiden oikeuksia on jo vuosia poljettu aina vain enemmän.
Lehdistössä on jo lukemattomien vuosien ajan puhuttu vain naisten pikkuisista kiusaamisongelmista (nekin keskinäisiä), aivan kuin ne olisivat Suomineidon suurimmat huolenaiheet. Tervetuloa reaalimailmaan ja pian saavat julkisen sektorin naisetkin tarttua lapioon.
Tervetuloa vaan 2000-luvulle ja monikulttuuriseen Suomeen. Tämä maa on siitä paska maa ettei täällä yksilöllä ole muuta arvoa kuin hänen arvonsa osana viiteryhmäänsä. Puhutaan naisasiasta, maahanmuuttaja-asiasta jne. ja haetaan tasa-arvoa ryhmien välillä. Yksilön perusoikeudet ovat Suomessa kateissa.
Laulu Suomessa
[Suomalainen kansansävel. Jaakko Juteini = Jaakko Heikinpoika = Jacob Judén, 1781-1855.]
1. Arvon mekin ansaitsemme
Suomen maassa suuressa,
ehk' ei riennä riemuksemme
leipä miesten maatessa;
laiho kasvaa kyntäjälle,
arvo työnsä täyttäjälle.
Lal la la la la lal lal la,
lal lal la lal lal la,
lal la la la la lal lal la
la lal lal la.
2. Suomen poika pellollansa
työtä tehdä jaksaapi,
korvet kylmät voimallansa
perkailee hän pelloksi;
:,: rauhass' on hän riemullinen,
mies sodassa miehuullinen.
Lal la la la la lal j.n.e. :,:
3. Suomen tytön poskipäihin
veri vaatii kukkaset:
hall' ei pysty harmaa näihin,
näit' ei pane pakkaset;
:,: luonnossa on lempeyttä,
sydämessä siveyttä.
Lal la la la la lal j.n.e. :,:
4. Opin teillä oppineita
Suomessa on suuria,
Väinämöisen kanteleita
täällä tehdään uusia;
:,: valistus on viritetty,
järki hyvä herätetty.
Lal la la la la lal j.n.e. :,:
Oletko Jousia koskaan liikkunut Suomessa suomalaisten parissa? Pelloilla, tehtaissa, rakennustyömailla, kasarmeissa, huoltoaseman baareissa, työpaikkojen saunailloissa?
Kyllä Suomi ja suomalaiset ovat olleet olemassa ennen internetin keskustelupalstojakin.
Eikö Taru Jousia ymmärrä, että tämä ulostulo, kuten rasismigallupit ja presidentin avautumiset, vain tulevat lisäämään persujen kannatusta? Suomi on selkeästi jakautumassa kahtia ja elitistinen pään puisteleminen vain pahentaa tilannetta. Onhan se varmaan järkyttävä huomata, että se suomineito ei sitten ollutkaan strömsö, mutta aina voi lohduttautua sillä, että strömsö olikin vain hetken harha, illuusio, jota ei koskaan ollutkaan olemassa muualla kuin televisiomainoksissa. Edessä on paluu maan pinnalle.
"Ihmisenä elämisen suuria haasteita on pyrkiä sietämään erilaisen arvomaailman ja maailmankatsomuksen omaavien käsitykset maailmasta."
Perulaisen arvomaailman omaavien ihmisten suhtautuminen erilaisen, siis ei- persulaisen arvomaailman omaaviin on kaksinainen.
Peruslaisen arvomaailman omaavien ei tarvitse, eikä pidäkään suvaita ei- persulaisen arvomaailman omaavien maailmankatsomusta, mutta toisaalta, kun ei- persulaisen maailmankatsomuksen omaavan avomaailman omaava arvostelee persulaista arvomaailmaa, mikä pitäisi olla maailman luonnollisin asia, koska maailmankatsomukset eivät kerran kohtaa toisiaan, niin tällainen arvostus kyllä koetaan peruslaisen maailmankatsomuksen omaavien taholta suvaitsemattomuutena.
Miten peruslaisen maailmankatsomuksen omaavan pitäisi sitten suhtautua heihin persulaista maailmankatsomusta omaamattomien taholta kohdistettuun arvosteluun?
Tietenkin suvaitsevaisesti.
Peruslaisen maailmankatsomuksen omaavan pitäisi siis oppia suvaitsemaan erilaisen maailmankatsomuksen omaavaa ja sietämään persulaiseen maailmankatsomukseen kohdistuvaa kritiikkiä, aivan samalla tavalla kuin ei- persulaisen maailmankatsomuksen omaavan on siedettävä heihin persulaisen maailmankatsomuksen omaavien taholta kohdistuneen kritiikin.
Minä, multikultti, mamujen ystävä, hallitsemattoman maahanmuuton kannattaja ja ..... ja .... en edes muista sitä kaikkea kritiikkiä enää mitä minuun persulaisen maailmankatsomuksen omaavien taholta on kohdistettu, enkä ainakaan pahalla, haluan täten sanoa että en kanna kaunaa ja yritän jopa ymmärtää persulaisen maailmankatsomuksen omaavien ajatuksia ja käsityksiä niin hyvin kuin osaan, ilmoitan täten että en kanna kaunaa ja minun mielipiteitäni ja minua saa edelleenkin arvostella, aivan kuten tähänkin asti.
Toivon että myös persulaiset oppisivat pikkuhiljaa ymmärtämään että suvaitsevaisuus koskee heitäkin. Heidän on pikkuhiljaa opittava ummärtämään että suvaitsevaisuus on sitä että "minä" suvaitsen muita mielipiteitä kuin omiani , eikä vain sitä että muut suvaitsevat "minun" mielipiteitäni.
.
Kaikkia mielipiteitä ja kaikkia ihmisiä pitää suvaita. Siitä se suvaitsevaisuus lähtee.
"Ihmisenä elämisen suuria haasteita on pyrkiä sietämään erilaisen arvomaailman ja maailmankatsomuksen omaavien käsitykset maailmasta. En halua käyttää sanaa hyväksyä tai ymmärtää, se ei ole läheskään aina mahdollista, mutta sietäminen on kaikille perusterveille normaalin järjen ja tunnemaailman omaaville mahdollista, ellei jopa välttämätöntä."
Itselläsi on tämän asian kanssa nähtävästi vielä paljon parannettavaa, koska sinua ei kutsua kukaan minkäänväristen lasien läpi katsomallakaan suvaitsevaksi. No toivottavasti pääset eteenpäin itsesi kehittämisen tiellä.
Hienoa Heli! Paras kohta oli tämä:
"Lal la la la la lal lal la,
lal lal la lal lal la,
lal la la la la lal lal la
la lal lal la."
Laulelin kertosäettä pariin otteeseen ja minusta alkoi tuntua, että viimeisellä rivillä on yksi tavu liikaa. Mitäs sanot?
"Ihmiset viettävät aikaansa pääosin itsensä kaltaisten ihmisten seurassa..."
Näin on usein politiikassa ja vaikkapa korkeakoulumaailmassa: oma puolue ja oma koulukunta... Tämä on erityisesti ns. hyväosaisten ongelma, vaikka joku sanookin "tavanneensa joskus köyhiä".
Taru Jousian em. lause kertoo paljon siitä, miksi vaalitulos oli monelle järkytys. Kyse on yksinkertaisesti vieraantumisesta: päättäjien ei ole tarvinnut huomioida tai kohdata harminsa niellyttä, mölynsä mahassa pitänyttä, pitkään potkittua ja syrjäytymisen uralle joutunutta suomalaista, tätä "nobodya". On ihan rauhassa voinut pitää etäisyyttä tähän ns. kansan edustajaan ja katsoa häntä alaspäin.
Nyt, kun hänet pitäisi kohdata ja hänen ajatusmaailmaansakin pitäisi jotenkin ymmärtää, siihen ei tällä joskus nimellä "eliitti" kuvatulla kerrostumalla olekaan eväitä. Ja mediataidotkin ovat kehittyneet yllättävän nopeasti tuon aiemmin lammaslaumana johdetun vaalikarjan parissa. On aivan liian suuri yksinkertaistus kuitata tämä kaikki termillä "rasismi". - Koulutuskaan ei anna eväitä, kun elämänkokemusta puuttuu.
Ehkäpä olisi hyvä liikkua muidenkin kuin itsensä kaltaisten ihmisten seurassa: käydä joskus torikahvilassa, Pelastusarmeijassa, erityisammattioppilaitoksissa, työskennellä ulkomaillakin (jos voi) ja olla tekemisissä muiden kulttuurien ja uskontojen kanssa. Historian tuntemuskaan ei ole pahaksi...
Saattaa olla vaikeampi ymmärtää poliitikkoja ja virkamiehiä kuin tavallisia ihmisiä?
Miksi täällä morkataan Tarua. Ettäkö hän ylenkatsoisi persuja?
Minun mielestäni hän osoittaa harvinaista herkkyyttä, yritystä nähdä asiat uusin silmin.
En minä nyt niin lihava ole! ;)
Toivottavasti opit näkemään yksilöitä minne ikinä katsotkin. Onnea valitsemallasi tiellä!
"Ennen tätä --- Suomineito vaikutti olevan sivistynytkin."
Siinä se tuli! Sivistyskansan kuori tipahteli suurina palasina, kun Perussuomalaisuus ravisteli itsensä esille. Ja tämähän tarkoittaa toisin sanoen, että Perussuomalaisuus on sivistymättömyyttä.
Ehkä koulunsa käynyt, sisäsiisti, veistä ja haarukkaa käyttävä kalustetuissa huoneissa elelevä aikuinen ihminen ei halua tulla leimatuksi noin.
PS. Voin vastata vain etnisenä perus-suomalaisena vaaleiden hiusteni alta ja pottunenäni takaa - en poliittisesti.
Lahjakas nuorukainen tuo Pinolan poika! Kun 21-vuotiaana kirjoittaa noin, mihin vielä ehtiikään? Ei tarvitse Matin ainakaan pikkukunnan kakkosvarana uraansa lopettaa.
Suomineito on siis edelleen sivistynyt, vaikka välillä haluaa repiä sukkahousunsa ja sytyttää röökin. Kai sitä fiinimpikin ihminen saa välillä vaihtaa vapaalle!

Kommentoi 40 kommenttia