Kirjaudu tai rekisteröidy Puheenvuoro-palveluun
Tutustuin OAJ:n palkkataulukoihin sekä julkisen että yksityisen puolen osalta. Yllätyin joiltakin osin havainnoistani. Yksi yllättävä tekijä oli, että yksityisten oppilaitosten palkkaus on laidastaan alhaisempaa kuin julkisen puolen tehtävien palkkaus, joten tällä saralla ei pidä täysin paikkaansa myytti julkisen puolen huonosta palkkauksesta. Esimerkiksi ammattioppilaitoksen ammatillisten...
Kotihoidontuki on puhuttanut viime aikoina päättäjiä ja eritoten kotiäitejä; aikamme uusia yksinpuurtajia. Agraariyhteiskunnassa, jossa äitejä ja isiä tarvittiin pyörittämään arkea pelloilla, navetoissa ja sikaloissa kotiäitiys oli sitä, että äiti teki työtä ja lasten perään katsoi joku muu aikuinen. Saattoipa lapsi kulkea äidinkin mukana työmaalla, jolloin lapsi saatettiin karsinoida...
Näytelmäkirjailija ja sanomalehtinaisen Minna Canthin elinaikana (1844-1897) itäisessä Suomessa eli kansan keskuudessa vielä vahvana kristinuskon ohella vanhakantaisia käsityksiä muun muassa haltijoista, taikuudesta ja kansanlääkinnästä. Yksi vahvana elänyt käsitys liittyi naisen alapäähän, niin sanottuun naisen väkeen. Menneen ajan maailmankuvaan liittyi tiukasti väen käsite joka tarkoitti...
Luterilainen perusfundamentalisti omaa raamatullisen maailmankuvan, jonka keskeinen osa hänelle on synti. Perusfundamentalisti ei ole välttämättä lukenut koskaan Raamattua kannesta kanteen, mutta hän on omaksunut sieltä erityisen hyvin synnin käsitteen etsien syntiä kääntämällä joka kiven ja kannon, jottei meiltä mitään puuttuisi. Synti kiehtoo perusfundamentalistia. Hän käyttää paljon...
Ei, en tarkoita otsikolla tunnettua absolutisti-kansanedustajaa Teuvo Hakkaraista. En myöskään tarkoita niitä absolutisteja, jotka ovat aikaisemmassa elämässään juoneet kuin pesusienet. Tarkoitan sellaisia aidosti absolutisteja ihmisiä, jotka sylkevät niin lasiin, pulloon kuin niitä käyttävien ihmisten päälle ja ovat toimineet tällä tavoin koko elämänsä. Nämä absolutistit ovat paljon pahempia...
Olen hieman hämmentyneenä seurannut vaalien aikaista keskustelua netissä. Hämmennyksen on aiheuttanut havaintoni siitä, kuinka moni kiihkeästikin EU-vastaisia mielipiteitä julkaissut henkilö tukee vaalien toisella kierroksella EU:n ytimessä uransa tehnyttä ja Euroopan investointipankin eläkkeeseen oikeutettua Niinistöä. Vastaehdokkaana on henkilö, joka on tehnyt tähän astisen elämäntyönsä...
Silmäni ovat avautuneet näkemään ja kuulemaan täällä virtuaalissa maailmassa, kuinka paljon meillä feministeillä onkaan valtaa, ainakin mikäli on uskominen aktiivisia äärilaidan miesasiamiehiä. Yhteiskunnallinen keskustelu on feministien hallitsemaa. Me olemme aivopesseet omien agendojemme taakse kaikki yhteiskunnan päättävät elimet ja vähän muitakin: politiikot, EU-virkamiehet, opettajat,...
FST:ltä tuli vaalipaneeli, jossa välillä käväistiin kadulla haastattelemassa ihmisiä. Eräs kadunmies kuvasi mielestäni osuvasti presidentin toimenkuvaa sanomalla, että presidentti on Suomen pr-henkilö, jonka tehtävänä on edistää vientiä ja edustaa muutoin maatamme matkustamalla runsaasti ja pitämällä suhteita yllä. Presidentti on vienninedistäjä.Vuonna 2010 Suomen merkittävimmät vientimaat...
Olen esitellyt itseni tämän blogin profiilissa pedagogisesti päteväksi puheviestinnän ammattilaiseksi. Mitä olen opiskellut, millaista työtä puheviestinnän ammattilaiset tekevät ja mihin meitä tarvitaan? Suomessa voi opiskella puheviestintää Helsingin, Jyväskylän, Tampereen ja Turun yliopistoissa. Opinnot ovat kussakin oppilaitoksessa hieman toisistaan poikkeavat ja painotusalueet...
Luetun ymmärtäminen on taitolaji. Heijastamme omia asenteitamme ja tunteitamme siihen mitä luemme. Tällöin voi käydä niin, että neutraalikin kirjoitus leimautuu lukijan päässä asenteelliseksi. Voit testata omaa luetun ymmärtämistaitoasi seuraavilla puheenvuorosta poimituilla teksteillä: 1. Ottaako seuraava tekstinpätkä mielestäsi kantaa progressiivisen verotuksen puolesta tai sitä vastaan...
Positiivinen syrjintä ja yhdenvertaisuus käsitteinä eivät todellisuudessa liity mitenkään verotukseen, mutta minä liitän ne nyt verotukseen. Progressiivinen työn verotus on nimittäin mielestäni positiivista syrjintää. Se on aivan samanlaista positiivista syrjintää kuin maahanmuuttajien huomioiminen työllistämisessä tai sukupuolikiintiöt. Ennen kuin joku ehtii ajatella, että edellinen lauseeni oli...
”Onko totta, että nainen mielummin abortoi lapsensa kuin antaa tämän adoptoitavaksi” On totta, toden totta onkin. Olen suorastaan järkyttynyt, miten vähän miehet tietävät raskauksiin liittyvistä riskeistä ja vaaroista ja siitä millainen kokemus raskaus ja raskaana oleminen naiselle on. Osa naisista pääsee raskauksista helpommalla, mutta sitä ei voi koskaan etukäteen tietää, miten raskaus...
Osa abortin tehneistä katuu koko loppuelämänsä päätöstään, osa taas ei. Ne naiset, jotka katuvat päätöstään olisivat voineet valita toisinkin, mutta siinä hetkessä ja elämäntilanteessa he valitsivat abortin. Katumus on raskas taakka kannettavaksi koko loppuelämän ajaksi. Suomessa tehtiin viime vuonna 10 242 raskaudenkeskeytystä. Eniten abortteja tekevät 20-24 vuotiaat naiset. Sosiaaliset syyt...
Kirjoitin blogimerkinnän koskien perussuomalaisia. Tausta-ajatukseni oli vilpittömästi kertoa, mitä ajatuksia yllättävä jytky minussa ja ihmisissä joiden kanssa maailmaani jaan aiheutti keväällä. Kirjoitukseni vaikutti loukkaavan useaa perussuomalaista. Kysynkin sinulta arvoisa perussuomalainen, mikä tässä kirjoituksessa loukkaa sinua http://tarujousia.puheenvuoro.uusisuomi.fi/88524-...
On olemassa sanonta ”esittele minulle ystäväsi niin minä kerron sinulle millainen olet”. Ihmiset viettävät aikaansa pääosin itsensä kaltaisten ihmisten seurassa, samaan viiteryhmään kuuluvien, saman arvomaailman jakavien ja kuta kuinkin samanlaisen maailmankatsomuksen omaavien seurassa. Muun muassa tämän vuoksi käsityksemme maailmasta on aina vajavainen, sillä näemme vain lähelle. Jaamme...
Taru Jousia
Oulu
Sitoutumaton
Taru Jousia on FM, pedagogisesti pätevä puheviestinnän ammattilainen, kouluttaja ja bloggari taru.jousia@gmail.com
Näytä koko profiili
Tietopakettiin tutustumalla pääset hetkessä mukaan yhteisöön.
Mitä ovat Puheenvuoro ja Vapaavuoro?